Mikä Satama?
Sataman kotiranta sijaitsee Turun saaristossa, missä elämän vesiä ristiin rastiin seilanneet Antti ja Kristiina retkeilivät pitkin rantakallioita ja pohtivat samaa asiaa: uhrautumisen ja kuluttavan kiireen sijaan täytyy olla toisenlainen tapa elää.
Repusta löytyi trangian ja retkisäilykkeiden lisäksi myös jalostettuja ideoita, ja niin vuonna 2017 syntyi Sisäisten matkojen matkatoimisto. Kaukomaiden palmupuiden sijaan matkatoimisto tarjosi matkoja lähelle - niihin sisäisiin työkaluihin, jotka auttavat luomaan tasapainoa epävarmassa maailmassa.



Työelämän matkatoimisto
Sisäiset matkat saivat paljon erittäin hyvää palautetta. Asiakkaat kokivat saavansa niistä apua ja tukea elämäänsä. Ihmisiltä tuli kuitenkin koko ajan viestiä työelämän liian raskaasta kuormituksesta. Sama ilmiö tuntui lisääntyvän myös aikuistuvien nuorten keskuudessa. Niinpä Antti ja Kristiina alkoivat kerätä tiimiä ja laajentaa matkatoimistoa vastaamaan työelämän tarpeita "Jotta kukaan ei uupuisi" missionaan. Sisäiset matkat saivat rinnalleen Vireyskartoituksen ja Vireyskompassin. Sataman laituri toivotti uudet matkustajat tervetulleeksi tammikuussa 2023.
Ihmisellä on luontainen kyky kukoistaa
Satama on olemassa, koska me uskomme, että motivaatio, innostus ja tuottavuus tulevat viisailla navigointitaidoilla - eivät ruuvia kiristämällä. Me uskomme, että ihmisellä on luontainen kyky luoda, kasvaa ja pysyä tasapainossa myös muutoksen myrskyjen keskellä, jos sille kyvylle vain annetaan mahdollisuus.
Saariston henki
Satamassa elää saariston henki. Virkistävät ja lataavat merenrantakävelyt, maisemakalliot ja retkinuotiot tulevat videoiden ja äänimaisemien kautta suoraan omalle työpisteelle tai kotitoimistoon.

Sataman tiimi

Antti Quanta
Matkat, myynti
Masters in Business Information Management
Antti on monipuolisesti elämää tutkinut ja kokenut matkaopas, joka on luonut sisäisiä matkoja jo vuodesta 2017. Kerta toisensa jälkeen Antti yllättää, miten oman kokemuksen ja tarinoiden kautta voi synnyttää uutta vahvaa maaperää, jossa kenen tahansa on mahdollista kehittää voimavarojaan ja kasvaa kohti kirkkainta huippua. Antti auttaa löytämään omia piileviä voimiasi elämässä.

Kristiina Välimäki
Matkat, brändi, markkinointi
Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja
Kristiina on Sataman oppaana ja laatujohtajana yhdistelmä lämpöä, tinkimättömyyttä ja rohkeutta. Hän todistaa kerta toisensa jälkeen, että mihinkään ”ihan jees” -juttuihin ei pidä tyytyä. Kristiina tuo rohkeudellaan muutosta ja toimii majakkana muille. Tuuli tai myrskysi, satoi tai paistoi, Kristiina uskaltaa seisoa vierellä, ojentaa käden ja kulkea kanssasi.

Mona Moisala
Vireyskartoitus, koulutus
Aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori
Mona on utelias, älykäs ja tarkkanäköinen tutkimuksen ja datan rakastaja, joka tuo Satamaan syvää näkemystä aivo- ja tunneystävällisistä toimintatavoista. Mona varmistaa että koulutuksemme ja tekemisemme pohjautuvat tutkittuun tietoon.

Elina Haverinen
Visuaalinen suunnittelu, kehitys, markkinointi
Muotoilija, koulutettu coach
Elina on jalat maassa -ihminen, jolle tietoisuus on lähtökohta kaikkeen tekemiseen. Hän toimii Satamassa visuaalisen kokonaisuuden, teknisen toteutuksen ja kehitystyön parissa. Elinan lahja on saada asiat toimimaan sekä näyttämään ja tuntumaan hyviltä.

Karoliina Ylänne
Advisor
Koulutettu sairaanhoitaja, Digital Health -ratkaisujen asiantuntija
Karoliina on terveydenhuollon digitalisoimisen asiantuntija, joka laittaa kaikessa ihmisen ykköseksi. Karoliina tuo advisorina Satamaan näkemystä isoista organisaatioista, joissa pyritään kehittymään ihmisläheisempiä toimintamalleja kohti.

Ilari Laine
Videot
Media- ja videoalan yrittäjä
Ilari on videotuotannon kokenut konkari ja tiimimme videotuotantoprosessien mentori. Matkojen kuvauksiin lähdetään usein Ilarin studiopakulla, jossa saa tarvittaessa lämmintä juotavaa ja vaihtovaatteita kesken kuvausten. Ilarin kanssa läsnä ovat sekä ilo että ihmisyyden muutkin puolet.

Lari Lempinen
Advisor
Kasvuyritykset, myynti ja markkinointi
Helposti innostuva ja luovista haasteista nauttiva yrittäjäluonne Lari tuo Satamaan mukanaan vankan kokemuksen myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä Hollannissa ja Ranskassa. Lari auttaa Satamaa eteenpäin kasvuyrityksen mielenkiintoisella polulla.